Peruskurssit

 

Aikido soveltuu kaikenikäisille miehille ja naisille. Kurssin aikana tehdään erilaisia lajille tyypillisiä tekniikka- ja liikkuvuusharjoituksia, ja pyritään nostamaan peruskuntoa paremmaksi eli aikaisempaa urheilutaustaa ei vaadita. Aikuisten alaikäraja on 14 vuotta, sitä nuoremmat aloittavat junioreista, joiden alaikäraja on 7 vuotta.

Peruskurssin kesto on noin 2 kuukautta, ja kurssin tarkoituksena on saada pohjaa aikidon harjoittelulle, opetella perusliikkumista, turvallista kaatumista sekä perustekniikoita. Kurssin päätyttyä harjoittelu jatkuu tavallisissa harjoituksissa yhdessä pidempään lajia harjoitelleiden kanssa.

Peruskurssi järjestetään kaksi kertaa vuodessa: syksyllä (alkaa syyskuussa) ja keväällä (alkaa tammikuun lopussa tai helmikuun alussa). Harjoitukset ovat aina maanantaisin ja keskiviikkoisin, ja harjoitusajat löytyvät harjoituskalenterista. Harjoitukset pidetään Suurmäentien väestönsuojassa (kartta). Kengät jätetään eteiseen, vaatteet vaihdetaan pukutiloissa ja jalat pestään ja kuivataan joka kerta ennen harjoituksia ja tatamille tuloa. Pukutiloista tatamille kuljettaessa käytetään sandaaleita. Treenivaatteiksi peruskurssilla riittävät t-paita ja verryttelyhousut.

Syksyn 2017 peruskurssit alkavat syyskuussa. Peruskursseille voi tulla mukaan parin ensimmäisen viikon ajan. 

Lajinäytös FYM17-tapahtumassa Kuopio-hallilla lauantaina 16.9.

Aikuisten peruskurssi alkaa maanantaina 18.9.2017 klo 18.30 Suurmäentien väestönsuojalla. Aikuisten peruskurssiharjoitukset ovat maanantaisin klo 18.30-20.00 ja keskiviikkoisin klo 17.30-18.45.

Juniorien peruskurssi alkaa tiistaina 19.9.2017 klo 17.15 Suurmäentien väestönsuojalla. Junioreiden peruskurssiharjoitukset ovat tiistaisin klo 17.15-18.30 ja lauantaisin klo 10.00-11.00.

Tervetuloa tutustumaan!

Hinnat

Liittymisjäsenmaksu on aikuisilla (yli 13-vuotiaat) 100 € ja junioreilla (7-13 -vuotiaat) 75 €. Liittymisjäsenmaksu sisältää peruskurssin ja kyseisen vuoden jäsenmaksun.

Lisäksi kurssilla on mahdollisuus hankkia seuran kautta harjoittelupuku, jonka hinta on n. 35-40 €. Pukua tarvitaan viimeistään vyökoetilaisuudessa ja siirryttäessä yleisiin harjoituksiin. Aikidopuku on suunniteltu kestämään erilaisia otteita, joten takki on paksua riisikudottua puuvillaa ja harjoitteluhousut on vahvistettu polvista.

Liittymismaksun jälkeen vuosittaiset jäsenmaksut ovat aikuisilla 90 € ja junioreilla 65 €. Mikäli samasta perheestä tulee useampi kuin yksi harrastaja on perhejäsenmaksu kokonaisuudessaan 140 €. Jäsenmaksu kattaa vuoden kaikki harjoitukset leirejä

Lisenssit

Alle 18-vuotiaille Suomen Aikidoliiton B- lisenssivakuutus eli ns. juniorilisenssi on pakollinen hankinta, jotta alaikäinen harjoittelija on aina vakuutussuojan piirissä. B-lisenssin hinta on 40 €/vuosi. Yli 18-vuotiaiden A-lisenssin  hinta on 90 €/vuosi. Myös täysi-ikäisten harrastajien kannattaa hankkia lisenssi harjoitustapaturmien varalta, sillä monet vapaa-ajan tapaturmavakuutukset eivät korvaa budo-, kamppailu- tai itsepuolustuslajien harjoittelun aikana syntyneitä vahinkoja. Lisenssi tarvitaan myös yli 18-vuotiailta, mikäli harjoittelija haluaa graduoida Suomen Aikidoliiton vyökoejärjestelmän mukaisesti.

Lisätietoa lisenssistä Suomen Aikidoliiton nettisivuilla: http://www.aikidoliitto.fi/lisenssi
Liikuntasetelit

Liittymis- ja varsinaisen jäsenmaksun voi maksaa myös SporttiPassin ja Smartum-liikuntaseteleiden ja Smartum-saldon avulla. Ohjeet maksamiseen löytyvät täältä. Kuopion Aikidoseuralla on myös PeeÄssän kanssa sopimus S-liikuntasetelin käytöstä.

 Tiedustelut ja ilmoittautumiset

Ilmoittautua voi myös treenien alussa peruskurssin ohjaajalle.