Kuopion Aikidoseura Tenchikan ry on perustettu vuonna 1982. Aikidotoiminta Kuopiossa alkoi kuitenkin jo vuonna 1972 Kuopion Judoseura Sakura ry:n aikidojaostona Kai Pelkosen aloitteesta. Kuopion Aikidoseura Tenchikan ry:n perustamissopimus allekirjoitettiin 8.12.1980. Perustajajäseninä olivat Kai Pelkonen, Jorma Rissanen ja Heli Westman (nykyisin Miettinen). Seurassamme on noin 50 aikidon harrastajaa, joista noin puolet on juniori-ikäisiä.
Kuopiossa aikidotoiminta on hyvin aktiivista. Meillä järjestetään vuosittain 1-2 kansanvälisiä leiriä, joilla käy opettamassa suomalaisia aikido-opettajia.
Vuosien aikana Tenchikanissa on ollut paljon eri opettajia. Seurassamme on ollut valmentajina mm. Jorma Rissanen, Hannu Sarkkinen, Vesa Mäkeläinen, Kai Pelkonen, Hannu Juntunen, Heimo ja Hemmo Muhonen, Taisto Haavisto, Matti Lankiniemi, Sisko Turunen (nyk. Morera), Toni Rikkonen, Toivo Lapinlampi ja Timo Kiviharju.
Seuramme kuuluu Suomen Aikidoliittoon, sekä Kuopion Danit ry:hyn, joka on kuopiolaisten budo- ja kamppailulajiseurojen yhteistyöorganisaatio.
Sami on seuran pitkänlinjan treenaaja sekä pääopettaja. Samin treeneihin sisältyy myös kunto- ja kehonhuoltoharjoitteita ja hyvät treenit on aina taattu. Sami vetää perjantain aikustreenien lisäksi myös junnutreenejä.
Myös Marko on seuran pitkälinjainen treenaaja. Hyvät tarinat ja asetekniikat on treeneissä taattu. Hän on myös seuran originaali savolainen. Treenejä Marko vetää perjantaisin.
Seuran kustösterbottning Lucas on kerännyt aikidokokemusta sekä Pietarsaaresta että Turusta. Lucaksen aikido on pehmeää sekä joustavaa ja hänet voi nähdä vetovuorossa maanantaisiin.
Jenni on seuran pk-seutulainen ja kokemusta hän on kerännyt Vantaan akarista.
Akarin kevyen ja rennon tyylin voi nähdä Jennistä treeneissä. Treenejä hän vetää keskiviikkoisin sekä sunnuntai aamuisin.
Jani järjestää aikuisille hikijumppaa keskiviikoisiin ja käy myös junnutreeneissä hikoilemassa toimien junnujen vakio-ohjaajana. Janin treenit ovat omaperäisiä ja yleensä niissä sovelletaan jotain uutta.
Mikko, seuran Turkulainen, on aloittanut aikidonsa Petteri Sileniuksen 7.dan shihan opeissa. Mikko käy usein seuran ulkopuolella leireillä ja tuo mukanaan uudenlaisia näkökulmia tekniikoihin. Treenejä hän vetää maanantaisin.
Ahkeran treenaamisen ansiosta, Jenna suoritti kyu-kokeet tiheään tahtiin. Ohjaajana hän painottaa perustekniikkaa ja tuo siten haasteita myös kokeneillekin treenaajille. Oppiminen ei koskaan lopu ja Jennan voikin löytää tatamilta pohtimasta syvällisesti aikidon iloja ja haasteita.